keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Huoltopäivä

Eilen Hillan ja Bon timantit täyttivätkin sen seitsemän viikkoa ja sen kunniaksi leikkasin kaikilta kynnet ja punnitsin heidät. Aloitimme myös kolmannen matokuurin. Tämän lisäksi käytin jokaisen erikseen pienellä hihnalenkillä, kun satuin olemaan kotosalla koko päivän. Kaikilla hihnalenkki sujui "ihan hyvin". Toiset tarvitsevat kenties vähän enemmän harjoitusta tähän kuin toiset mutta Safiiri oli kuin vanha tekijä. 

Paperihommatkin alkavat olla pikku hiljaa tehtynä, joten nyt pitäisi alkaa valmistautua siihen ajatukseen, että loppuviikosta meidän talo on lähes täysin tyhjä pennuista. Nämä ovat kyllä olleet niin mahdottoman helppohoitoisia, että mahtaakohan näistä edes raaskia luopua. :P Miehenikin totesi eilen ihan ääneen tämän helppohoitoisuuden. Beet ovat tosiaan olleet todella hiljaisia. Rubiini on ainoa, joka välistä pyytää ulos hyppimällä porttia vasten ja piippaamalla mutta sehän on sinällään ihan positiivinen asia, että haluaa tehdä tarpeensa pihalle. Siitä tulikin mieleen, että taas tänä aamuna, kun menin pentuhuoneeseen, oli se puhdas kuin siivouksen jäljiltä. Ainoastaan lattialla olevalla pyyhkeellä ja papereilla oli muutamat pissat. En ole enää päästänyt kahteen yöhön Hillaa pentuhuoneeseen, sillä Hilla vielä imettää pentuja (aivan!) ja yritän vähän tätä vähentää, sillä lauantaina koittaa Hillalla kotiinpaluu. Hilla on kyllä niin hieno äiti, että milloin vain voisin uudestaan ryhtyä tähän projektiin. Yksi kissan jahtaaminen ei niin paljon vaakakupissa paina... :)

Eilen muuten leikitin pentuja illasta pihalla heittelemällä palloa. Saipa on kyllä uskomaton miten se ihan oikeasti lähtee pallon perään, nappaa sen suuhunsa ja alkaa sitä tuomaan minulle. Viola tosin  tässä vähän häiritsi yrittämällä varastaa pallon itselleen. Viola on muuten keksinyt miten päästä pois pihan pentuaitauksesta. Viola onkin tavattu aitauksen ulkopuolelta jo useamman kerran. Ongelmaahan tässä ei muuten olisi mutta katoilta tippuvat lumet voivat koitua pienen koiran kohtaloksi. 

Lopuksi vielä tähän seitsemänviikkoispainot. Kuvia ei nyt ole luvassa muuta kuin nämä kaksi kännykän kameralla napsastua:

Pikku kennelpoika ja Safiiri

Minä ja minun kruunupää


Esmis (Brie) 4,0 kg Rubiini 3,7 kg Safiiri 3,6 kg Viola 3,2 kg Saipa 4,0 kg

1 kommentti: