maanantai 29. helmikuuta 2016

Pian kuusiviikkoiset

Täällä meillä on ollut hieman haipakkaa viime päivät. Viime viikolla saimme ottaa vastaan vieraita lähes joka päivä. Torstaina pentusia tulivat katsomaan serkkuni miehensä ja nuorimman tyttärensä kanssa. Perjantaina saimme vastaanottaa yhden vieraan Länsi-Suomesta. Lauantaina pennelit pääsivät tutustumaan taas vähän pienempiin ihmisiin, kun Tuija kahden lapsensa sekä miehensä kanssa kävivät penneleitä palluttamassa. Eilen sunnuntaina Hillan ja Bon pienokaisia kävi ihmettelemässä neljä eri vierasporukkaa. Täytyy todeta, että nämä vaavit ovat kyllä saaneet aimon annoksen sosiaalistamista, mikä on tietysti hieno asia. 

Perjantaina laitoin Kennelliittoon penneleiden uudet nimet. Päätin sitten keksiä kaikille viidelle uudet nimet, jotka olisivat keskenään saman tyyppisiä. Onnistuin mielestäni prosessissa ihan kiitettävästi ottaen huomioon, että aikaa oli kovin vähän. Iso kiitos siitä kuuluu jälleen kerran Ainolle ja Mirkulle!



Amazeme Bejeweled Queen "Esmis"


Amazeme Beaming Beauty "Rubiini"

Amazeme Balfour Rose "Safiiri"


Amazeme Bilberry Biscuit "Viola"

Amazeme Borderline Beau "Saipa"


Olemme tosiaan ulkoilleet useamman kerran päivässä. Sunnuntaina ennen ensimmäisten vieraiden tuloa nostelin jokaisen pennelin erikseen tuonne etupihalle. Jokainen lähti kyllä hienosti tutkimaan pihaa ja tuli luokse kutsusta. Jokainen niistä myös seurasi minua rohkeasti tielle. Viola ei ollut moksiskaan myöskään kissaneidistämme Almasta.

Alma haistelee Violaa

Myös Viola haistelee Almaa

Huomenna otammekin sitten kuusiviikkoiskuvat ja -painot. Keskiviikkona on meillä ensimmäinen autoreissu, joka onkin sitten astetta pidempi. Ajamme aina Joensuuhun asti pentutarkkiin. Käymme paluumatkalla Pieksämäellä treenaamassa ja varmaankin syömme siellä päiväruoan. 

Viola ja Saipa - the Taistelupari

Ja lopuksi kuva ihanaisesta äitikoirasta lapsostensa kanssa

3 kommenttia:

  1. Ihania koiruuksia, joskin Topias 3v:n sydämen on vienyt Alma-kissa! Terv. Tuija ja lapset

    VastaaPoista
  2. Ihania pentuja ja rakastettava emä niillä :)

    -Birgitta

    VastaaPoista